"Kurssi oli ihana. Tuntuu haikealta, että se jo loppuu. Ensimmäinen verkkokurssi, joka ei minulta jäänyt kesken, vaan odotin jo aina seuraavan viikon materiaaleja. Kurssi ylitti odotukset ja antoi niin paljon hyödyllistä tietoa ja hyviä työkaluja jännittämisen tueksi. Olo elämään on kurssin jäljiltä luottavaisempi ja tiedän nyt, mistä voin saada vielä lisää apua elämässäni turhan paljon rajoittaneeseen asiaan, jännittämiseen. Lämmin kiitos kurssista! Tiia, olet taitava siinä, mitä teet työksesi! "

"Kiitos tästä kurssista! Olen erittäin iloinen, että päätin osallistua siihen. Kun harjoitteita tekee säännöllisesti, huomaan selvän eron omassa olotilassa, niistä todella on ollut hyötyä. Harjoitteen jälkeen oloni on ollut paljon rennompi ja huomaan, että pystyn helpommin hallitsemaan jännitysoireita. Olen alkanut harjoittelemaan 5 H:n menetelmää ja toistojen avulla saan tästä varmasti toimivan työkalun itselleni vaikeisiin tilanteisiin."

"Kurssi oli merkittävä askel kohti parempaa, rennompaa elämää."

"Todella hyviä, toimivia työkaluja. Kurssi oli ehdottomasti kokemisen ja kokeilemisen arvoinen kokonaisuus. Monipuolinen ja hyvin rakennettu kurssi, keskustelupalstan tuomaa vertaistukea ja henkilökohtaista ohjausta unohtamatta!"

"Kiitos herkästä ja tarkasta kurssista. Sain useita työkaluja jännittäjän pakkiin lisää!"

"Yksi parhaimmista verkkokursseista, mitä olen käynyt. Verkkokurssi oli ammattitaitoisesti luotu. Kurssilta sai paljon konkreettisia työkaluja jännittämiseen. Suosittelen lämpimästi kaikille jännittäjille Jännittäjän verkkokurssia!"

"Parasta oli jännittämiseen vaikuttavien asioiden avaaminen kokonaisuudessaan. "Jännittämistä ei voi poistaa pelkästään järkeilemällä" oli valtava oivallus tällä kurssilla. Kehoon säilöytyneiden tunteiden vaikutus nykyhetkeen oli myös todella mielenkiintoinen asia. Ymmärrän itseäni nyt monella tapaa paremmin. Selkeät luennot ja hyvät kaaviokuvat. Tämä oli valtavan hyvä kokonaisuus."

"Jännittäjän verkkokurssi on taidokkaasti rakennettu paketti, joka opettaa löytämään jännittämisen syyt, valottaa sen kehollista luonnetta sekä auttaa olemaan itselle armollisempi ja myötätuntoisempi. Se antaa työkaluja jännittämisen kanssa selviämiseen, hermoston rauhoittamiseen ja kehollisen stressienergian purkamiseen. Ohjaajassa yhdistyy sekä asiantuntijuus että kokemusasiantuntijuus, mikä tekee hänestä lempeän ohjaajan. Se lempeä ote sisäistyy huomaamatta ja saa olemaan itselle myötätuntoisempi. Loistava kurssi."

"Sain kurssilla paljon uutta ja tärkeää tietoa, joilla pystyn vaikuttamaan positiivisesti omaan olooni sekä jännittämiseen. Ohjaajan omakohtaiset kokemukset olivat kultaakin arvokkaampia ja jo alusta asti tuntui, että ohjaaja ymmärsi ongelmani täysin, koska hänkin on kokenut vastaavaa. Terapeutit eivät valitettavasti puhu mitään kehollisesta puolesta, mikä on omien havaintojen mukaan todella tärkeää jännityksen lieventämisessä ja turvallisuudentunteen palauttamisessa."

Kiitos todella paljon kurssista. Kurssi oli kokonaisuudessaan loistava. Materiaalia oli tarpeeksi, ei liikaa. Sivut olivat kauniit ja selkeät. Tieto-osiot motivoivat tekemään harjoituksia ja koko kurssista on ollut minulle paljon hyötyä.

"Parasta oli kaikki! Tieto trauman ja kehon yhteydestä. Etenkin tämä tieto tuntuu vapauttavalta, miksi kehoni reagoi niin herkästi ja se että sille voi tehdä jotain. Keholliset menetelmät, mielikuvaharjoitukset, aivan kaikki! Etenkin kiitos TRE menetelmä esittelystä."